Tänä vuonna ajattelin olla ahkerampi puutarhahommissa. Viime vuonna homma jäi, koska muutimme keväällä eikä tiedetty mitä uudesta pihasta kasvaa. Toisekseen pojat olivat tuolloin alle 1v, joten aikaa tai intoa ei vain ollut minkään kasvattamiseen.
Keväällä laitoin sisälle vähän yrttejä, basilikaa, ruohosipulia ja persiljaa. Pienet viherpeukalomme ovat tuhonneet lähes täydellisesti persiljasadon, ruohosipuli on kasvanut koko ajan vähän nuhjuisena, mutta basilika on voimissaan. Löysin Anttilasta kivat kyltit yrteille. Neljää mallia oli, joten tiedetään mitkä jatkossa kasvaa meillä joka vuosi.

Kylttien hyvä puoli oli se, että ne ovat keraamiset. Kestävät varmasti kesäisin ulkonakin eikä teksti häviä ensimmäisessä sateessa.

 

Pionit kukkii kohta! Ja niitä on taas paljon.

Vähän varjoisaan ja hassuun paikkaan ovat aiemmat asukkaat
laittaneet monivuotisen mansikan pihallamme.
Kyllä sieltä silti mansikoita näyttää kasvavan hitaasti, mutta varmasti.

Mökin juhannuskukat vielä mukaan.